3 vinkkiä piharakentajalle – katto kruunaa kokonaisuuden
Kevät, kesä ja syksy ovat tee-se-itse-rakentajien kulta-aikaa. Suunnitteletko jo rakennetun omakotitalon tai mökin tuntumaan uutta rakennusta? Esimerkiksi aittaa, autotallia, vajaa, kesäkeittiötä, grillikatosta tai leikkimökkiä? Tarvetta voi olla myös roskakatokselle tai puuseelle. Kaikki nämä rakennukset tarvitsevat kestävän ja kauniin katon.
Vaikka et rakentaisikaan itse, pihapiirin rakennusten suunnitteluun ja toteutukseen on mukava osallistua. Pidä pihapiirisi rakennusten yhteensopivuudesta huolta näillä vinkeillä:
Vinkki 1: Sama katemateriaali kaikkiin rakennuksiin
Helpoin tapa yhdenmukaistaa pihapiirin rakennusten yhdessä luomaa tunnelmaa on valita kaikille katoille sama katemateriaali. Pyri pitämään myös kattojen kaltevuudet lähellä toisiaan. Vastaavasti piharakennusten julkisivut kannattaa mahdollisuuksien mukaan toteuttaa samalla tai ainakin samanvärisellä materiaalilla kuin päärakennus.
Vaikka rakennukset olisivat eri-ikäisiä ja erikokoisia, samanlaisen katon toistuminen luo pihapiirille viimeistellyn ilmeen. Jos päärakennuksessa on esimerkiksi harmaa bitumikate, myös piharakennukset kannattaa kattaa samanlaisella bitumikatteella.
Tiesithän, että bitumikattomalleja ja -värejä löytyy moneen makuun ja tyyliin:
- Bitumipaanukatot
- Tiivissaumakatto
- Kolmiorimakatto
Toinen vaihtoehto on valita kaikkiin piharakennuksiin samanlainen bitumikate, jolloin pienemmät rakennukset erottuvat päärakennuksesta omana ryhmänään. Tällöin päärakennusta matalampien piharakennusten kattojen väri voi mielellään olla vaaleampi kuin päärakennuksen.
Vinkki 2: Samansävyinen kate kaikkiin rakennuksiin
Päärakennuksen katto määrittelee pihapiirin muiden rakennusten kattojen tyylin. Jos talossasi on tiili- tai peltikatto, sama katemateriaali ei välttämättä ole kätevin ja taloudellisin valinta kaikkiin piharakennuksiin.
Kestävällä ja helposti asennettavalla bitumikatteella voit yhdenmukaistaa pihapiirisi rakennusten ilmeen. Valitse katemalli ja värisävy niin, että se sopii päärakennuksen tyyliin. Esimerkiksi punaisen tiilikaton rinnalle sopivat erinomaisesti punaisella bitumipaanukatteella viimeistellyt piharakennukset.
Jos haluat, että päärakennuksen katto erottuu väriltään ja materiaaliltaan selkeästi muista, valitse piharakennuksiin päärakennuksen kattoa vaaleampisävyinen bitumikate.
Vinkki 3: Tarkasta päärakennuksen katon kunto
Paljastiko vanhemman päärakennuksen katon keväthuolto, että katto on pinnoituksen tai uusimisen tarpeessa? Viivyttely pahentaa huonokuntoisen katon ongelmia. Katon kunto ja katemateriaali ratkaisevat, miten tilanne kannattaa korjata. Kysy neuvoa kattohuollon ammattilaiselta.
Jos kattoa ei tarvitse uusia, tiili- ja peltikatot voivat kaivata pesua ja pinnoitusta. Tämä parantaa katon toimivuutta ja ulkonäköä. Bitumikate säilyttää värinsä hyvin, mutta tarvittaessa se kannattaa puhdistaa kasvustosta.
Jos katto on uusittava eikä rakennuskaava rajoita katemateriaalin valintaa, tutustu tyylikkääseen, kestävään ja hiljaiseen bitumikattoon. Bitumikate sopii kaikille katoille. Valitse sama tai tummempi sävy kuin piharakennuksissa, jos niissä on jo bitumikatto.
Kerabit-tuotteita myydään rautakaupoissa. Katso tästä jälleenmyyjät.
Jätä yhteydenottopyyntö
Haluatko kasvattaa kiinteistösi arvoa? Tarvitsetko tietoa tuotteistamme tai palveluistamme? Täytä ja lähetä oheinen lomake, niin otamme sinuun pikimmiten yhteyttä.