Amos Rex -museon katoksi tehtiin pihakansi käännettynä rakenteena. Työhön kuuluivat kallistusvalut, vedeneristystyöt, lämmöneristystyöt, suojavalut ja pinnanmuotojen teko vaahtolasilla. Samoin tehtiin perustusten vedeneristyksiä jopa 8 metrin korkeudelta. Kohteen valutyöt olivat varsin haastavat toteutettujen muotojen ja pienten toleranssien eli mittatarkkuuden takia. Nyt uudistuneen, modernin ilmeen saanut kaupungin viihtyisin aukio on myös vuokrattavissa yleisölle avoimiin tapahtumiin.
BioRex –teatterin kattoterassien peruskorjaus kuului myös urakkaan. Elokuvateatteri Bio Rex oli valmistuessaan 1936 yksi kaupungin modernimmista ja suurimmista. Nyt säännöllinen elokuvatoiminta palaa kauniisti entisöityyn elokuvateatteriin ja sen lämpiöihin.